Nokian yhteistoimintaneuvottelut päätökseen
Henkilöstön vähennystarve täsmentyi noin 80:n työpaikan vähennykseen Suomessa
Lehdistötiedote
12.1.2018
Espoo - Nokia julkisti 10.10.2017 terävöittävänsä Nokia Technologies -liiketoimintaryhmänsä strategiaa tavoittelemalla nopeampaa kasvua digitaalisessa terveydenhuollossa ja keskittymällä patentti-, brändi- ja teknologialisensointiin. Tätä tasapainotetaan kohdennetuilla investoinneilla virtuaalitodellisuuteen markkinan odotettua hitaamman kehityksen myötä. Suunniteltujen muutostoimien arvioitiin johtavan enintään noin 190 työpaikan vähentämiseen Suomessa.
10.10.2017 alkaneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 22.11.2017. Vähennystarve laski neuvottelujen aikana merkittävästi ja tarkentui neuvottelujen päättymisen jälkeen lopulta noin 80:een työtehtävään johtuen muun muassa työntekijöiden onnistuneesta uudelleensijoittamisesta uusiin tehtäviin erityisesti tuotekehityksen alueella.
Nokia tarjoaa vähennysten kohteeksi joutuville mahdollisuuden osallistua Bridge-tukiohjelmaan, joka pyrkii auttamaan jokaista vähennysten kohteena olevaa heidän tarpeidensa mukaisesti esimerkiksi tukemalla uuden työn löytämisessä yhtiön sisä- tai ulkopuolelta, uudenlaisten taitojen oppimisessa ja uusien mahdollisuuksien kartoittamisessa esimerkiksi yrittäjyyden parissa. Suurin osa henkilöstövähennyksistä pyritään toteuttamaan vuoden 2018 alkupuolella.
Nokia
Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Nokia Bell Labsin tutkimustyön ja innovoinnin vauhdittamana tarjoamme viestintäpalvelujen tarjoajille, viranomaisille, suuryrityksille ja kuluttajille toimialan kattavimman valikoiman tuotteita, palveluita sekä lisensointimahdollisuuksia.
Kehitämme mullistavaa tulevaisuuden teknologiaa ihmisten muuttuviin tarpeisiin rakentamalla infrastruktuurin 5G-teknologialle ja esineiden internetille sekä luomalla uudenlaisia digitaalisen terveyden sovelluksia. www.nokia.com
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. 010 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com