Hyppää pääsisältöön

Nokian vastuullisuusraportti vuodelta 2019 on julkaistu  

Lehdistötiedote

Nokian vastuullisuusraportti vuodelta 2019 on julkaistu  

6.4.2020

Espoo, Suomi – Nokia on tänään julkaissut vuosittaisen vastuullisuusraporttinsa. Raportissa kerrotaan yhtiön kestävän kehityksen tasosta vuonna 2019 erityisesti neljällä painopistealueella: ihmisten elämän parantaminen teknologian avulla, ympäristön suojeleminen, liiketoiminnan johtaminen rehellisesti sekä ihmisten kunnioittaminen.

Nokian People & Planet Report 2019 -raportin julkaisuajankohta osuu COVID-19-pandemian aikaan. Kokonaisten maiden ollessa eristettyinä ja ihmisten lopetettua tai vähennettyä fyysinen kanssakäyminen minimiin verkkoliikenteen määrät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Tämä osoittaa, miten välttämättömiä verkot ja yhteydet ovat meille.

“Nokian People & Planet Report 2019 -raportti kertoo, miten voimme parantaa ihmisten elämänlaatua – työntekijöidemme, asiakkaidemme, ja laajemman yhteiskunnan – sekä pitää parempaa huolta ympäristöstä. Olosuhteet, joissa raportti julkaistaan, ovat muuttuneet koronaviruspandemian myötä, mutta perimmäiset kysymykset ovat pysyneet ennallaan tai niiden merkitys on jopa kasvanut maailman tällä hetkellä kohtaamien haasteiden valossa”, sanoi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri blogissaan.

”Jo aiemmin käynnistyneiden trendien ja teknologioiden kehitys kiihtyy. Lisääntynyt etätyöskentely ja videoneuvottelutyökalujen käyttö vaatii entistä parempia yhteyksiä. 5G:n kapasiteetti ja lyhyemmät viiveet eivät ole enää vieraita valtaosalle ihmisiä, vaan yhtäkkiä niistä on tullut välttämättömiä niin digitaalisessa terveydenhuollossa ja virtuaalisissa luokkahuoneissa kuin julkishallinnossa ja kansainvälisessä diplomatiassakin”, Suri jatkoi.

“Huolehdimme omalta osaltamme siitä, että maailman yhteydet toimivat kriisin aikana. Haluamme myös kantaa vastuumme paremman maailman rakentamisessa kaikille, kun kriisi on ohi”, Suri sanoi.

Nokian saavutuksia kestävässä kehityksessä vuonna 2019:

  • Vuonna 2019 Nokian asiakkailleen toimittamat verkot mahdollistivat 6,4 miljardia liittymää maailmanlaajuisesti.
  • Nokian ensimmäinen riippumattoman arvioijan suorittama Global Network Initiative (GNI) -arviointi valmistui lokakuussa 2019. GNI:n hallituksen näkemyksen mukaan Nokia on pyrkinyt vilpittömästi toteuttamaan ja edistämään GNI:n sananvapautta ja yksityisyyttä koskevia periaatteita.
  • Osana toimintaansa monimuotoisen edistämiseksi vuonna 2019 Nokia kuroi umpeen selittämättömän palkkaeron, joka löytyi konsultointiyritys Mercerin kanssa tehdyssä analyysissä koskien Nokian työntekijöiden palkkojen tasa-arvoa.
  • Toukokuussa 2019 Nokia käynnisti työntekijöilleen tarkoitetun Helping Hands -vapaaehtoisohjelman. Yhteiskuntatyöohjelmiensa myötä Nokia on kumulatiivisesti parantanut 1 633 500 ihmisen elämää ympäri maailmaa vuodesta 2016 lähtien – vahva suoritus, ottaen huomioon tavoitteen, joka on 2 000 000 ihmistä vuoteen 2025 mennessä.
  • YK :n 2019 ilmastokokouksessa Nokia liittyi osaksi 87 yrityksen joukkoa sitoutuen asettamaan uudet tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Tavoite on linjassa pyrkimykseen rajoittaa keskiarvolämpötilojen nousu 1,5 asteeseen.
  • Nokia toimitti nollapäästötuotteita noin 150 asiakkaalle maailmanlaajuisesti.
  • Nokian vuoden 2019 aikana modernisoimat tukiasemat käyttivät keskimäärin 46 % vähemmän energiaa kuin ne tukiasemat, joita ei modernisoitu.

Nokian People & Planet 2019 – raportti on laadittu Global Reporting Initiativen GRI-standardien mukaisesti ja se noudattaa YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita. Valitut kestävän kehityksen mittarit ovat Nokian riippumattoman tilintarkastusyhtiön PricewaterhouseCoopers Oy:n hyväksymiä.

Nokia on julkaissut vuosittaisia vastuullisuusraportteja vuodesta 1999 lähtien. Raportit ovat saatavilla digitaalisessa muodossa vuodesta 2003 lähtien osoitteessa www.nokia.com/sustainability.

Nokia
Luomme teknologiaa yhdistämään koko maailman. Vain Nokia tarjoaa kokonaisvaltaisen valikoiman verkkoratkaisuja, ohjelmistoja, palveluita ja lisensointimahdollisuuksia maailmanlaajuisesti. Innovaatioidemme ja palkitun Nokia Bell Labsin johdolla olemme 5G-verkkojen kehityksen ja käyttöönoton kärjessä.

Radioverkkojemme avulla viestintäpalveluja tarjoavat asiakkaamme palvelevat yli 6,4 miljardia liittymää, ja yritysasiakkaamme ovat ottaneet käyttöön yli 1 300 teollisuuden verkkoa ympäri maailmaa. Sitoutuen korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin muutamme ihmisten tavan elää, työskennellä ja viestiä. Seuraa meitä verkkosivuillamme www.nokia.com ja Twitterissä @nokia.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com